torstai 31. maaliskuuta 2011

Kesää odotellessa

Josi on päässyt nauttimaan aurinkoisesta keväästä ja lukuisista metsälenkeistä. Noutoja ollaan treenattu mutta enimmäkseen vapaata seikkailua on kuulunut Josin puuhasteluihin viimeaikoina. Eläinten jäljet ovat kiinnostaneet kovasti.
Pyyn jäljillä

Vauhtitolleri

Aarre
Tämä aarre on minun!!


lauantai 19. maaliskuuta 2011

Aurinkoinen talviloma

Mennyt viikko oli Pohjois-Karjalassa aurinkoinen ja kun duunari oli talvilomalla, niin mikäs sen mukavampaa. Josi sai nautiskella ulkoilusta metsälenkeillä parikin kertaa päivässä. Hirven ja jänisten jäljet kiinnostivat kovasti ja niitä piti tutkia todella tarkasti.
Noutotreenejä tehtiin tiellä, kun metsissä on lunta vielä aivan liikaa. Mahtava oli maltti odotellessa lupaa damin hakuun. Ja vauhti oli kova sekä noutaessa että palauttaessa, hienoa. Damit alkavat tulla käteen tai ainakin puolen metrin päähän. Ei ole väliä onko kyseessä siipidami vai mikä, Josi työskentelee innokkaasti aina.
Raviharjoituksia tehdään aina kuin mahdollista. Hienosti alkaa sujua. Hihnalenkillä vieressä kävely ei kyllä onnistu vielä mitenkään ravaten vaan "pöllöpeitsi" vie voiton. Mutta kävelyvauhtista raviakin ollaan havaittu useita kertoja. Kotona "tikapuut" ja uutena ryömintäharjoitukset sekä todella hankalaksi todettu peruuttaminen auttanevat näissä ravitreeneissä.
Hierojalla käytiin taas ja sielläkin Josi malttoi pötkötellä mukavasti ottaen huomioon, että varaamani savuluut Jooseppi hotkaisi jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Armoton ahmatti!
Agilityssäkin Josi yllätti positiivisesti. Ensimmäinen jakso oli kyllä entisenlaista säheltämistä eli ei korvia mukana laisinkaan. Tyyli oli aivan toisenlainen myöhemmin. Josi kulki vierelläni rauhallisesti, istui odottamassa silmiini tuijottaen eikä töytäillyt ollenkaan. Paikalleen en kyllä tolloa saanut istumaan, mutta tehtiin melko lentäviä lähtöjä putkeen ja siitä pätkittäin eteenpäin. Puomi olisi kiinnostanut kovasti, kuten myös A, mutta sain ohjattua Josin haluamalleni esteelle. Pöydällä olo oli hankalaa, kun olisi heti-oitis pitänyt päästä eteenpäin. Hurjaa vauhtia tuo koira pitää eli vauhtia tarvitaan myös minulle. Hip hei - pilkahduksia paremmasta, edes hieman.
Muutaman viikon päästä ajellaan kohti Vaasaa, käydään Josin syntymäkodissa kyläilemässä ja pitkästä aikaa kehässäkin näyttäytymässä. Onneksi ei pahasti karva vielä Josista irtoa.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Touhupäivä

Aamulla aikaisin ajettiin metsänsiimekseen tassuttelemaan. Josilla on kokeiltu tossuja milloin missäkin jalassa/jaloissa, josko ravi löytyisi sieltä. Tossuista. Ensin oli tossuttimet takajaloissa muutamia kertoja ja sitten saman puolen tassuissa. Vaihtoehtoja on vielä käyttämättä. Siis aina vaan siis kaksi tossua. Tuo homma tuntuu jopa toimivan - ehkä. Olen ommellut useamman parin näitä harjoituksia varten ettei harmita jos joku vaikka häviääkin. On pitänyt tarkkaan miettiä millaisella systeemillä tossukkaat pysyvät jaloissa, kun tolleripoika säntää juoksuun. Useamman kerran ovat tossut lähtökuopissa kun Josi on jo useamman kymmenen metrin päässä. Tänään yksi tossuista jäi sitten hankeen, kun Joose meni nauttimaan toista aamiaista jänisten jätöksille. Toivottavasti jänöt ymmärtävät hienon tossun idean ja käyttävät sitä mahdollisesti paleleviin jalkoihinsa.
Päivällä käytiin Helin luona vesijuoksumatolla ravaamassa. Sitkeästi poika yrittää vedessäkin peitsata. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia ollaan pohdittu mistä tuo peitsaaminen voisi johtua ja katsotaan nyt mitä vielä keksitään. Ja mitä ehkä tutkitaan.
Illalla päästiin pitkästä aikaa agilitytreeneihin. Haa- Josi ravasi niin nätisti ja kävelyvauhtia kotiportilta autolle. Hienoa. Malttiharjoitukset ovat tuottaneet hieman jo tulosta, kun J malttoi ensimmäisen osion tehdä ihan kivasti. Tänään oli harjoituksena kontaktit. Puomin alastulo on erittäin vauhdikas ja pysähdys hieno. Kepit menevät ilman kaaria mukavasti. Putkea Josi on aina rakastanut ja se toimii erittäin vauhdikkaasti myös.
Pienen ulkoilutauon jälkeen maltti olikin hävinnyt lumihankeen tehtyjen juttujen myötä ja muutaman yrityksen jälkeen Joose sai komennon autoon.
Huomenna lähdetään katsastamaan jänisten yöllisen juhlinnan tulokset eli metsään taas. Sitähän ei koskaan tiedä mitä hauskaa siellä keksitään. Eväsretki olis aika kiva..

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Ulkoilua kevätsäässä


Ikioma keppi

Askellusta

Aurinkoisessa kevätsäässä on ihana ulkoilla. Josi pääsi tutkimaan metson jälkiä, pyrähtämään pyyn perään ja löytyi melko ihana keppikin pureskeltavaksi. Pidempi keppi esitti taitavasti kierrettävää estettä, jota Jooseppi innolla kiersi ohjeiden mukaan. Huolimaton mamma pudotti hanskan ja Josi reippaana noutajana toi sen takaisin. Hupsutuksia ja treenejä sekoitellen ulkoillaan täällä.

Josi löysi mamman hanskan

Kohta kaksivuotias

Kotona oleilua
                                                                                             

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Askellaji oikeaksi

Ihanat ulkoilusäät ovat suosineet. Tänään kävimme reippaalla kävelylenkillä rauhallisessa metsässä. Josi ei kyllä juurikaan kävellyt vaan juoksenteli ees taas puista pudonneiden oksien ja tuulessa lentelevien kaarnanpalojen sekä muiden höytyvien perässä. Josi on saanut edelleen hierontaa ja vesijuoksumatolla hiippailla eteenpäin. Taitaa olla J erikoistapaus; myös vedessä peitsaus onnistuu. Valitettavasti.
Hieman edistystäkin on tapahtunut, kun ollaan saatu Josi ravaamaan hihnassa. Vauhti vaan on niin kovaa, ettei meidän kunnolla kovin pitkiä matkoja jaksa juosta (=hölkätä :) ). Nyt ollaankin etsitty potkuria, että päästäisi vauhdikkaammille lenkeille ja ravi kunnolla päälle ja sitä vauhtia sitten pudotettua, ehkä. Ei ole opiskelija-duunaripariskunnalla oikein varaa investoida upouuteen potkuriin. Mutta jos ei käytettyä löydy, täytyy uhrautua. Kotona meillä on hienot "tikapuut", joiden kanssa on treenattu takajalkojen käyttämistä, tehokkaampaa sellaista. Tikapuut ovat lattiaa vasten, ehkä 7cm korkeudella maasta (hienojen vinyylipainojen varassa) ja siinä sitten useita kertoja päivässä Jooseppi menee eestaas jalat oikeassa järjestyksessä.
Eipä olisi uskonut, että pitää koira opettaa kävelemään - oikein.
Eilen oli jo hienot mahdollisuudet päästä pitkän tauon jälkeen agilityyn. Mutta aina ei asiat mene niinkuin suunnitellaan. Josi ei käyttänyt iltapäivällä toista takajalkaa ollenkaan. Syyksi paljastui pieni rikama anturassa!? Enpä uskaltanut riskeerata ja jätimme treenit väliin. Mutta eikös vaan treeniajan alkaessa Josi kuljeskellut jo aivan normaalisti! Uskaltauduimme sitten pienelle iltalenkille ja raviharjoituksiin siinä samalla.
Muistoja pakkasilta
Tässä taitaa kunto nousta kohisten kohti kesää mentäessä. Eipä tuosta haittaa ole. Vielä oli noin 80cm hanki tuolla metsässä eli monta aurinkoista päivää saa vielä tulla ja olla ennenkuin pääsemme sammalmättäillä kulkemaan ja tutkimaan keväistä luontoa. Sitä odotellessa jatkamme monenlaisia treenejä ja etenkin nautimme koiramaisesta elämästä. Saas nähdä milloin se karvanlähtö alkaa..