lauantai 14. joulukuuta 2013

Piiiiitkästä aikaa

Kyllä me elossa ollaan ja voidaan ihan hyvin, vaikka blogi ei ole päivittynyt aikoihin. Kirjoittaja on ollut laiska, on ollut kaikenlaista muutakin ja näinollen.. Seliseli - laiska. Ei meidän elämä tältä vuodelta PM-kokeeseen todellakaan loppunut vaikka siltä tää vähän blogin suhteen ehkä on vaikuttanut. Me olemme eläneet 100% tolleriperheen elämää 100%sti. Ellei välillä jopa ylikin, kyllä Josissa virtaa riittää.

Aiemmin syksyllä teimme pieniä treenimejäjälkiä. Yksi oli ilman sientä veretetty "ruiskaisujälki" eli verta siellä täällä vähän ja makaukset siinä mausteena. Ihan hauska tuorejälkikokeilu. Ja hienosti Josi sen kyllä meni. Taisi jalanjäljet tuoreena tuoksua aika hyvin..
Kerran sattui kaamea tuuli jäljestyskerralle mutta hyvin Josi senkin meni. Nyt (liian kauan) jälkikäteen en enää ihan muista mitä milläkin jäljellä oli ja tapahtui mutta jotenkin tuntui, että makaukset olivat kiinnostavampia kuin aiemmin. Jos olin oikeassa, niin hyvä niin.

Tokoa aloiteltiin sekä tollereitten että noutajakoirayhdistyksen treeneissä. Josi on todella innokas (aah ne herkkupalkat ;)  ) ja ainakin perusasentoa osasi hakea ja ottaa hienosti. Miun vuorotyö ja saattohoitoa vaatinut ystäväni veivät kyllä mehut ja tokoilut jäivät kesken hyvin alkaneeseen starttiin. Ehkäpä me aloitetaan homma uudelleen. Josi on ainakin erittäin innokas tekemään mitä vaan - etenkin jos palkkana on jotakin edes hieman syömiseen viittaavaa!!

Syksyllä J ei päässyt kuin kerran metsälle ja silloin ei lintuja näkynyt. Peruslenkeillä teeriä ja metsoja oli sitäkin enemmän ja siitähän Jooseppi nautti täysin koiranrinnoin. Kyllä monet kerrat vainua veti tuo tolleripoika ja monet kerrat hiän pöläytti linnut puista lentoon. Harmi vaan ettei ollut enää linnustusaika. Ihanan riistaverinen otus. Ei pikkulinnut eli esim varpuset tai tilhet saa tuota koiraa liikkeelle kuten metsäkanalinnut.

Kamera on ollut muutaman kerran mukana joten tässäpä jokunen otos. Ja Josihan se pääosassa ;)

Mejämerkkejä uusintamaalauksessa

Maailman kauneimmat punaiset silmäripset

Tarkkaavaisena

Lisää kuvateksti

Jos tuolla olis lintuja...

Tarkkaavainen tolleri lammen rannalla

Silmä kovana, jos vaikka siellä olis jotain...

Söpöstelyä

Uuden pannan testausta

???

Pitäis näkyä vaikka karvaa riittää

Jouluajatuksiakin välillä




Vesisateessa lenkillä 
Kahden päivän päästä edellisestä kuvasta oli jo pakkasta.
Alkutalvi? Keväältä tuntui..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti