sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta

Ihan liian hiljaista on ollut täällä blogirintamalla meidän puolesta. Joulu meni flunssaa sairastaessa; Josi on kyllä ollut terveenä. Viimetippaan jätetyt jouluvalmistelut jäivät tekemättä mutta onneksi työkaveriltani oli paketti myös Josille ja possunkorvat saivat riemastuneen vastaanoton.

Näin vuoden alussa on tullut muisteltua mennyttä vuotta ja ehkä vähän suunniteltua tulevaakin.
Miettiessäni mitä Josi on puuhannut vuonna -12 ei aluksi tullut mieleen juurikaan mitään. Eletty on kuitenkin 366 hyvinkin tollerimaista päivää ja siihen mahtuikin loppujen lopuksi paljon. Mejäkokeissa Josi starttasi huimat kuusi kertaa. Kauden tuloksetkin olivat hienoja: 5xVOI1 ja 1xVOI0. Nenäpunkki vaivasi keväällä ja se selittäneekin tuon nollan. Verijälkeä treenattiin erilaisissa kokoonpanoissa (ainakin tollerit, flätti ja kultsu olivat treeniseurana) ja erityisesti jäi mieleen yöjälki kiiltomatoineen. Kaksi kiertopalkintoakin tuli kokeista mukaamme: P-K:n Noutajien "Konstan Kuppi" ja tollereitten "Paras yhteistyö"-palkinto. PM-kokeessa tuli toinen sija.
Syksyllä Josi pääsi kanalintumetsälle ja saaliiksi tuli teeri. Syyskuussa pääsimme jäljestämään kolarihirveä ja se olikin hieno ja opettavainen kokemus. Mahdolliseen seuraavaan kertaan minun pitänee varautua kahluusaappain, näppylähanskoin ja säärisuojin.
Näyttelyssä Josi kävi kerran pyörähtämässä H:n arvoisesti.
Noutamista ollaan treenattu, malttia kasvatettu ja vietetty mukavaa koiraelämää.

Tälle vuodelle emme ole suunnitelmia tehneet. Kesän tullessa ainakin mejäkokeet vetävät puoleensa. Mökillä aiomme olla niin paljon kuin mahdollista, siitä kun koko lauma nauttii paljonpaljonpaljon. Koiramaista toimintaa varmasti tiedossa mutta millaista sen aika näyttää.



Söpöilyä

Apulainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti