keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Tolleria salaattipedillä

Josi pääsi Juhannuksena matkalle ystävien luo Pyhtään suuntaan. Vaikkei siellä lajitovereita ollutkaan, niin Josi viihtyi erinomaisesti. Säät suosivat ja välillä oli todella kuumakin. Josi pääsi näyttämään uimataitojaan jopa meressä. Mukavasti on nuoren koiran itseluottamus kasvanut ja nyt hän jäi veteen seisoskelemaan odottaessaan seuraavan kepin noutamista vedestä. Ihanaa Josista oli myös, kun sai vapaana olla isolla pihalla ja tutkia paikkoja. Lempipaikaksi osoittautuikin kompostin vierusta sekä laudoilla reunustettu salaattipenkki, johon Josi menikin pötköttämään ja syömään salaattia!! Ajatteli ilmeisesti, että täällähän hyvä palvelu, kun ihan reunustettu tämä ruokapöytä.. Josilla riittikin hommaa koko viikonlopun, kun piti seurata kaikki mitä pihapiirissä ja sisällä tapahtui. Hän olikin sitten puutarha-apulaisena ja ruoanlaittoakin seurasi todella tiiviisti. Kotiinlähdön koittaessa tolleripoika ei ollut lähdössä mukaan ollenkaan vaan etsi varjoisan paikan nurmikolta pötköttelylleen tai meni isäntäväen jalkoihin makaamaan. Kuitenkin Josi päätti lähteä auton kyytiin ja pääsimme ajelemaan kohti Pohjois-Karjalaa ja kotia. Ilmastointi autossa on aivan ehdoton näin kesällä tuumaa Josi myös - luulisin. Väsymystä oli havaittavissa kotona pari päivää, kun jäivät päiväunet tollerilta väliin useampana päivänä. Nyt onkin hyvä kerätä voimia tulevaa viikonloppua varten; silloin on Tollerbay-kennelin tapaaminen. Ei varmasti malta Jooseppimme päiväunia nukkua. Ja telttayökin voivat olla aika jänniä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti