perjantai 11. maaliskuuta 2011

Touhupäivä

Aamulla aikaisin ajettiin metsänsiimekseen tassuttelemaan. Josilla on kokeiltu tossuja milloin missäkin jalassa/jaloissa, josko ravi löytyisi sieltä. Tossuista. Ensin oli tossuttimet takajaloissa muutamia kertoja ja sitten saman puolen tassuissa. Vaihtoehtoja on vielä käyttämättä. Siis aina vaan siis kaksi tossua. Tuo homma tuntuu jopa toimivan - ehkä. Olen ommellut useamman parin näitä harjoituksia varten ettei harmita jos joku vaikka häviääkin. On pitänyt tarkkaan miettiä millaisella systeemillä tossukkaat pysyvät jaloissa, kun tolleripoika säntää juoksuun. Useamman kerran ovat tossut lähtökuopissa kun Josi on jo useamman kymmenen metrin päässä. Tänään yksi tossuista jäi sitten hankeen, kun Joose meni nauttimaan toista aamiaista jänisten jätöksille. Toivottavasti jänöt ymmärtävät hienon tossun idean ja käyttävät sitä mahdollisesti paleleviin jalkoihinsa.
Päivällä käytiin Helin luona vesijuoksumatolla ravaamassa. Sitkeästi poika yrittää vedessäkin peitsata. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia ollaan pohdittu mistä tuo peitsaaminen voisi johtua ja katsotaan nyt mitä vielä keksitään. Ja mitä ehkä tutkitaan.
Illalla päästiin pitkästä aikaa agilitytreeneihin. Haa- Josi ravasi niin nätisti ja kävelyvauhtia kotiportilta autolle. Hienoa. Malttiharjoitukset ovat tuottaneet hieman jo tulosta, kun J malttoi ensimmäisen osion tehdä ihan kivasti. Tänään oli harjoituksena kontaktit. Puomin alastulo on erittäin vauhdikas ja pysähdys hieno. Kepit menevät ilman kaaria mukavasti. Putkea Josi on aina rakastanut ja se toimii erittäin vauhdikkaasti myös.
Pienen ulkoilutauon jälkeen maltti olikin hävinnyt lumihankeen tehtyjen juttujen myötä ja muutaman yrityksen jälkeen Joose sai komennon autoon.
Huomenna lähdetään katsastamaan jänisten yöllisen juhlinnan tulokset eli metsään taas. Sitähän ei koskaan tiedä mitä hauskaa siellä keksitään. Eväsretki olis aika kiva..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti