lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pääsiäispuuhia

Kevät on ulottanut lonkeronsa Pohjois-Karjalaan ja etenkin tänään ollaan nautittu lämpimästä säästä.
Josi on päässyt ulkoilemaan useamman kerran päivässä metsälenkkejä. Nyt tuolla metsissä pääsee kulkemaan ajoittain jopa aivan lumettomissa paikoissa.
Tänään meillä oli mukana herra Varikset ja Josi esitti varsin pätevää noutajapoikaa! Talven aikana oli tapahtunut huomattavaa parannusta. Hienoa!


 Perhoset ovat myös heräilleet ja Jooseppi huomasi sen. Pieniä pyrähdyksiä perään muttei niin raivokasta jahtaamista kuin viime kesänä. Ikä tekee tehtävänsä siis.. Huomenna onkin Josin 2-v synttärit. Näin se aika kuluu kuin huomaamatta.. Meillä on teini-ikäinen poika siis..
Kävimme kävelemässä myös lampien rannoilla, missä Josi ui ja nouti keppejä ym viime kesänä. Innolla intomielinen uimari juoksi lammen rantaan huomatakseen, että se on vielä jäässä. Samanlainen tarkastus piti tehdä toisellekkin lammelle. Vielä pitää odotella jäitten lähtemistä. Jäljen tekoon päästään kuitenkin ihan lähiaikoina! Kyllä meillä koko porukka nauttii lumien sulamisesta ja kesän tulosta. Josi loikkii mättäillä kuin alppikauris ja osaa nautiskella vielä maassa olevasta lumestakin. Ihan maailman paras otus tuo Josi on!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti