keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Sukutapaamista

Viikonloppuna lomailtiin keskisessä Suomessa mökillä ja tavattiin Josin isoveli Arttu perheineen. Mukana oli siis Oona-neito myös. Josia ja Arttua emme päästäneet lähikosketuksiin toisiinsa, sillä heti alkoi toisen suusta kuulua murinaa. Parempi oli pitää pojat toisistaan erossa niin saimme viettää rauhallisen viikonlopun.
Ilma oli melkoisen mukava ja ohjelmaan kuuluikin mm lumikenkäilyä. Koirat pysyivät hyvin kantavan hangen pinnalla ja se näyttikin olevan mukavaa.
Noutotreenejä tehtiin myös, tässäpä muutama todiste:
Veljekset odottaa lupaa noutoon. Josi etualalla.
Arttu lähdossä noutoon.

Arttu

Arttu ja Oona

Josi ja pöyheät rintakarvat ;)
 Nytpä jäämme odottamaan kesän Tollerbay-meetingiä ja tapaamista myös muiden sukulaisten kanssa.

Lunta täällä riittää vielä ihan riesaksi asti. Pikku pihamme on aivan jäässä ja Jooseppi osaakin liikkua varovaisesti tai sitten kiertää hangen kautta. Vielä aika monta päivää (siis viikkoa) saa aurinko porotella, että päästään lumettomaan metsään hiippailemaan ja treenailemaan.
Koekalentereita on alettu vilkuilemaan "sillä silmällä" ja kyllähän sieltä kivoja juttuja löytyy. Hanskilla onkin tulossa ensimmäinen kerta mejässä liinan jatkona olemiseen!
Joensuun näyttelyihin toukokuun lopulle olen ilmoittanut itseni ja H:n talkoolaiseksi, saas nähdä ilmoitetaanko Josi kehään. Onhan tuosta edellisestä näytelmäkerrasta vierähtänyt pian vuosi.
Lämpimiä kevätsäitä odotellen ja erittäin mukavaa Pääsiäisaikaa kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti