Eilen illalla puoli yhdentoista maissa sain puhelun, että aamuksi on jäljestävälle koiralle tarvetta. Hirvikolari oli sattunut lähistöllä. No eipä tarvinnut minua houkutella vaan lupauduin lähtemään Josin kanssa tositoimiin. Kuuden aikaan aamuhämärissä olimme kolaripaikalla. Josi sai tutkapannan kaulaansa, joten SRVA:n miehet tiesivät missä me mennään. Hirvi oli pökertynyt, pötkötellyt ojassa ja lähtenyt jatkamaan kulkuaan. Illalla hämärissä hirvikoirat olivat käyneet jo aloittelemassa jäljestystä, joten siellä oli muitakin jälkiä ja hajuja kuin vain hirven. Josi tuntui ihmettelevän hommaa ja pyöri ympyrää hetken. Lähdin viemään koiraa kuitenkin kauemmas tieltä sinne missä koirat illalla olivat liikkuneet. Välillä heinikosta eroitinkin sorkan jälkiä ja niitä Josi tutki ihan kiinnostuneesti. Verta hirvestä ei ollut tullut, joten hieman jännitti tuleeko jäljestyksestä mitään. Verijälkeähän Jippe menee taitavasti, sorkkaa ei oltukaan vielä jäljestetty. SRVA:n miehet opastivat meitä kulkemaan tiettyyn suuntaan ja sieltähän jälki sitten löytyikin. Voi ihme millä vauhdilla Josi olisi halunnut mennä. Liinan kiedoin kämmenen ympärille, ettei pääse koira karkuun. (Kostea liina ei meinannut millään käsissä pysyä.) Verikään ei tuntunut kädessä kiertävän; sen verran oli menohaluja Jipellä. Välillä huomasin sorkan jälkiä, joten tiesin että jäljellä olemme. Eipä ole mejäkokeita tuollaisissa risukoissa ollut. Ollaan me monen pöpelikön läpi menneet mutta nyt piti välillä etsiä ihmisen mentävää rakoa. Muutama oja oli sellainen, että piti tosissaan etsiä ylityspaikkaa. Josi oli jo mennyt yli ja pujotellut pajukossa, kun minä vielä pähkäilin ylityspaikkaa. Tulipa monesti mieleen, että jos emme olisi harrastaneet mejää, kulkeminen tuolla ja etenkin liinan kanssa taiteilu olisi ollut mahdotonta. Enkä kyllä olisi tiennyt onko koira jäljellä laisinkaan. Mutta jäljellä oli, ei voinut olla huomaamatta. Aikansa Josi jäljesti ja lopulta tulimme saman tien varteen, jossa kolarikin oli sattunut. Miehet tulivat myös siihen, katselimme jälkiä ja lopulta päädyimme siihen, että ilmeisesti hirvi on mennyt toistamiseen tien yli. Sieltähän jäljet löytyivätkin eli (ilmeisesti isähirvi) meni rouvansa ja vasan luo kotiin. Lopetimme jäljestyksen siihen. Eli hirvi oli ylittämässä tietä, kun se törmäsi autoon. Toivuttuaan törmäyksestä se selvitti päätään, kulki n 400m etäisyydellä tiestä tien suuntaisesti ja ylitti samaisen tien noin kilometrin päästä kolaripaikasta.
Aivan mahtavaa toimintaa Josilta. Intoa oli hurjasti, kun sai juonen päästä kiinni. Ja kun minulta kysyttiin, tulisinko tarvittaessa uudestaan koiran kanssa jäljestämään, vastaus oli luonnollisesti kyllä.
Tätä vartenhan me ollaan harjoiteltu. Nyt Josi nukkuu tyytyväisenä maha täynnä ruokaa. Olihan tuo erilainen aamulenkki meille molemmille - pari tuntia raitista ilmaa hirven jäljillä.
(SRVA = suurriistavirka-apu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti