maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kesä!!!

Lämmintä on ollut ja sitä on luvassa lähipäiviksi. Josi on nauttinut kaikesta mitä kesään kuuluu.
Hoikka koira uinnin jälkeen - ja häntä heiluu.
Paitsi itikat kiusaavat ajoittain. Niitä on kyllä mukava jahdata ja yrittää saada suuhunsa. Harvoin Jipe kyllä viitsii nousta paikaltaan niitten perään.

Viikonloppuna olimme yötä saaressa ja Josilla tuntui olevan todella hauskaa. Voi sitä pienen tollerin riemua, kun sai kaivaa kuoppia ja juosta ihan täysillä rallia pitkin polkuja ja metsiä. Meillä ihmisolennoilla olisi tuossa vauhdissa kyllä ollut tuloksena murtuneita luita ja revähtymiä. Tolleripoika mennä viiletti joustavin juoksuaskelin.
Salaattilounas
Kotipihassa Josin lempipuuhaa on voikukkien syöminen. Kukat tai kukkanuput eivät kelpaa ja ne Josi pudottaakin taitavasti suupielestään. Sisälle tulo on todella hankalaa, kun ihanaa kotipihan salaattipöytää ei millään voisi jättää.
Lämpötilan kivutessa hellerajalle otamme rauhallisesti ja käymme uimassa. Taannoiset vesinoudot taipparikurssilla onnistuivat Josilta todella hienosti.
Josi on oppinut lähes nauttimaan harjauksesta ja se onkin ollut ihanaa tuon aivan mahdottoman karvanlähdön takia. Josin karvanlähtö oli mielestäni taas yllättävän myöhään.
Viikonloppuna on "oma" mejäkoe lähistöllä, jonne menemme koko lauma. Toivottavasti ilma viilenee!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti