tiistai 25. toukokuuta 2010

Saaristolaiselämää ja vähän muutakin

Hellejakson lopulla pääsimme nauttimaan veneilystä ja mökkeilystä saaressa. Josi oli ensimmäistä kertaa moottoriveneen kyydissä mutta käyttäytyi kuin vanha tekijä. Kuono päin tuulta ja eikun menoksi. Veden pärskeitä yritti saada suuhunsa ja reimarille piti laulaa tollerilaulua..
Nyt on todettu ihan omin silmin, että tollaus toimii. Josi kun puuhastelee rannalla, linnut tulevat katsomaan ja ihmettelemään tätä punaturkkia. "Saaliiksi" on jo saatu pari joutsenta ja useampia sorsia. Nyt odottelemaan metsästyskautta ja kokeilemaan tositilanteessa tätä elävää sorsanhoukutinta.
Murkkuilu jatkuu edelleen ja se vaikuttaa harrastuksissakin. Agitreenit menivät pitkälti juoksenteluksi ihanien tollerineitien luo. Korvat ovat poissa ja vietit vie. Onneksi Josi hieman malttoi jättää heilastelun alkeet myöhäisemmälle iälle ja jopa muutaman vauhdikkaan putkeen menon ja hypyn suoritti.
Noutajien järjestämät taipparitreenit ovat lopuillaan ja me jatkamme harjoituksia pitkin kesää. Jospa se varis taas nousisi korvien palautumisen myötä ja uskallus riittäisi suorantaisesta lammesta hakea mitä sinne sitten heitämmekin. Paljon vaan hirmuisen mukavaa vesitreeniä niin tuskin on rannan tyypillä enää vaikutusta Josin hakuhalukkuuteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti