maanantai 4. lokakuuta 2010

Vauhdin hurmaa

Pääsimme kokeilemaan agilityä uudessa paikassa ja toivoin Josin malttavan edes hieman paremmin pysyvän paikoillaan. No joo - pideltävissä tuo ipana on. Josilla on niin mahdoton tahto päästä heti tekemään. Mutta mukavaa meillä oli. Ensin hyppy-putki yhdistelmä ja sitten siihen lisättiin toinen hyppy. Muutamia toistoja sitä ja sitten keinua yksistään. Eipä ole Josi milläsäkkään keinun pamahduksesta ja melko hyvin malttoi pysähtyä kontaktille. Mitä nyt takapää pyörähti muutaman kerran sivulle.. Tauon jälkeen otimme pari estettä kerrallaan, josta sitten rakentui hurja kuuden esteen sarja. Innokas tolleri menee vauhdilla minne mie ohjasin ja kun sain omat linjat oikeiksi, Josi hurjasteli hienosti loppuun asti. Muutama kokeilu kepeillä onnistui kivasti. Puomilla Josilla on aivan hurja vauhti ja siihen pitääkin kiinnittää huomiota koiran turvallisuuden ja oikein tehdyn alastulon takia. Eli kontaktia treenaamaan edelleen maltin ohella. Illalla Josi Jii Jooseppinen olikin aikalailla rauhallinen, hyvin väsytti treeni pojan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti